Tikkasen Paja

Oviaukko-puhaltimet on suurin Suomessa ja Euroopassa sarjavalmistuksessa oleva oviaukko-puhallin.


Ja lehmät viihtyvät navetassa kesähelteilläkin.

Uutuus navettojen energiatehokkaaseen tuuletukseen.

Suuri potkuri on aerodyynaamisten lapojen ansiosta hiljainen työmyyrä, jonka puhallus ulottuu tarvittaessa 40-50 metrin päähän. Suuresta koostaan huolimatta tehontarve on niin pieni, ettei sitä tahdo ymmärtää. Pieni tehontarve merkitsee samalla vähäistä melua. Periaatteena on, että laite työnnetään esimerkiksi ruokintapöydälle johtavalle ovelle ja navetan toisesta päästä avataan ikkunoita, korvausilma-aukkoja tai ovia. Ilmaa puhalletaan sisään tai ulospäin riippuen siitä missä suunnassa on viileää ilmaa. Esimerkiksi varasto, joka on ollut auringon paisteessa tunteja, on lämmin ja ilmaa kannattaa puhaltaa navetasta siihen suuntaan ja korvausilmaa otetaan pohjoisen suunnasta.
Jukka doorhole-fan

Oviaukko puhallin
Oviaukko-puhallin, halkaisija 2,8 metriä.

On huomattava, että pelkästään jo ilman kierrätys navetassa saa aikaan miellyttävää tuulen tunteen vaikka ilmaa ei aktiivisesti vaihdettaisikaan.


Koska tuulettimen tehontarve on todella pieni ja samoin melu, laitetta kannattaa pyörittää käytännössä koko ajan, jolloin ilma navetassa liikkuu ja vaihtuu. Kärpäset eivät viihdy ilmavirrassa. Työskentely viilentävässä ilmavirrassa on miellyttävämpää kuin olla hikisenä kostean seisovassa ilmassa. Ilma on puhtaampaa ja raikkaampaa.

Kuumuus vaikuttaa suoraan tuotokseen, kuumassa eläin vähentää syömistä ja tuotanto putoaa välittömästi. Kuumuuden takia lihakarja- ja sikatiloilla sekä kanaloissa eläimen painon kehitys jää jälkeen, jota on vaikea ottaa kiinni ilmojen viilennyttyä.



Tehotuuletukseen


Oviaukko-puhaltimessa on reserviä huomattavasti. On vaikea kuvitella että eläinsuojaan tarvitsesi tuottaa ilmavirtaa jonka nopeus on yli 7m/s, mutta se on mahdollista. Tehontarve kasvaa silloin 2,5 kW tienoille. Mutta esimerkiksi hake- tai heinävaraston tuulettamisessa tämä voi tulla kyseeseen.

Teollisuudessa ja työpaikoilla


Tuulettimella on helppo tuottaa viilentävää ilmavirtausta tiloihin, joissa toisentyyppiset puhaltimet eivät toimi. Esimerkiksi siltanosturit estävät kattotuulettimien asennuksen. Jo pienikin 0,5 m/s ilmavirtaus tuntuu raikkaalta ja parantaa työympäristöä paljon, jos kärsitään kuumuudesta. On huomattavasti halvempaa tuottaa viilentävää ilmavirtausta kuin koneellisesti jäähdyttää ja ilmastoida työtiloja. Avoin suuri potkuri on erityisen tehokas ilman kierrättäjä. Jo 500 watin teholla saadaan suureenkin halliin ilmavirtausta ja ilmankiertoa. Tehoa on reservissä 2,5 kilowattiin asti, jolloin ilma liikkuu potkurin lähellä jo yli 7 m/s nopeudella.

Suodatusmahdollisuus


Erityinen innovaatio liittyy myös ilmansuodatukseen. Koska potkurin pyörähdyspinta-ala on tässä suuri, niin on mahdollista asentaa ilmansuodatin-kangas suoraan potkurin eteen ja samalla ilmaa voidaan suodattaa. Suodattimen pinta-ala on noin 12 m2, joten ilmaa virtaa riittävästi suodattimen läpi. Suodatin luonnollisesti heikentää virtausta potkurin takana. Mutta suodatus on kätevämpi tapa poistaa likaisen työvaiheen epäpuhtaudet sensijaan, että antaisi niiden levitä koko työtilaan tai yrittäisi puhaltaa ulos aiheuttaen lämmönhukkaa. Esimerkiksi maalatessa voidaan suodattaa maalinpöly pois. Pelkkä ilman kierrättäminen nopeuttaa maalien kuivumista liuotinmaaleja käytettäessä. Meillä pohjamaalin kuivuminen päällemaalauskuntoon lyheni kolmasosaan tuuletinta käytettäessä.

Käyttö palontorjunnassa


Laite sopisi erinomaisesti myös savukaasujen puhallukseen. Tavallisissa eläinsuojissa ei ole palavaa materiaalia juuri ollenkaan (lukuunottamatta latoja ja rehuvarastoja). Kuitenkin suojat tuhoutuvat tulipaloissa täydellisesti juuri palavien savukaasujen takia. Pienikin määrä palavaa materiaalia kaasuuntuu tulipalon kuumuudessa ja muodostaa palavan seoksen. Kuitenkin jos ottaa esimerkiksi tavallisen laudan ja sytyttää sen yrittäen polttaa sen, se ei pala kuin pinnasta ja sammuu sitten itsestään. Savukaasujen varastoituessa suljettuun tilaan kaikki palava yleissyttyy lopultaan. Tuulettamalla savuista tilaa sen palaminen pysähtyy miltei kokonaan ja tilassa voidaan tehdä tarvittavat pelastustoimet, kun puhdas ilma on korvannut savun ja näkyvyys on hyvä.

Aikaisemmin ei ole ollut markkinoilla tällaisiä suuria liikuteltavia tuulettimia, joilla verkkovirtaa käyttäen saadaan ladon oven kokoisella potkurilla savukaasuja tehokkaasti liikkeelle. Siksi asia on uusi myös pelastusalalla.